lauantai 8. elokuuta 2015

DIY Vuodekos

Olen haaveillut koko raskaudenajan vuodekatoksesta joka tulisi pinnasänkyä koristamaan. Tietenkin kolusin kaikki nettikaupat ja lastentarvike kaupat, noh löytyi ihan ok katoksia mutta eihän se riitä että on vain ihan ok vaan sen pitää olla täydellinen, täydellinen minun lapselleni.

Ei auttanut kun laittaa aivonystyrät toiminaan ja google avuksi ja löysin ideani valkoista ja kiekuraa blogista KLIK. Tämä ko. malli oli juuri täydellinen joten päätin sen toteuttaa itsekin!


Tämmöinen tästä siis tuli, olen niin rakastunut tähän. 



Varjon kuviointi tarkemmin. Ruusuja, sydämiä ja pitsireunus.



Minulle tulee katoksesta niin mieleen maalaisromantiikka, lisäksi ultrakuvan kehys sekä sydännauha lisää sen henkisyyttä. Ajattelin vielä sateenvarjon rautakehikkoon hommata höyheniä, sopisi erittäin hyvin teemaan ja saisi kehikkoa piiloon. Tuohon varjon kahvaan teetän jonkin kivan tuollaisen pehmeän sydämen, ehkäpä hennon roosan värisen?


Tämä sopii niin pikku prinsessalle kuten myös vaikka aikuisten makuuhuonetta koristamaan. Tai mihin haluaa, vain mielikuvitus rajana ;)


Jos haluat tehdä tämän myös tarvitset

- Pitsikuvioidun tai valkoisen sateenvarjon ( tilasin omani täältä KLIK )
- Pitsiset varhot 2-3kpl ( käytin 2kpl ja sain ne äidiltäni )
- Hakaneuloja ( verhojen kiinnittämistä varten varjoon )
- Koukun ja lankaa, narua tms katoksen kiinnittämistä varten kattoon 


Mitäs olet mieltä? Aiotko väsätä myös tämmöisen? :)





keskiviikko 8. heinäkuuta 2015

DIY jätski

Bongasin Facebookin Äitylit ryhmästä paljon kehutun ja ennenkaikkea helpon jäätelön ohjeen! 

En olisi uskonut että tämä jäätelö voisi olla näin hyvää. Olin aluksi epäileväinen ja tämä siis osoittautui totaaliseksi yllättäjäksi. Jopa minun äitini ihastui tekemääni jäätelöön. 

Ohje; 

5dl flora vispikerma
1tlk kondensoitumaito (makeutettu)
-voit käyttää myös karamellisoitua jos haluat kinuski jäätelöä
0,5dl glukoosisiirappi (ei pakollinen)
*oman maun mukaan valitsemiasi herkkuja*



Vatkaa kerma kovahkoksi vaahdoksi ja nostele joukkoon kondensoitumaito. Tässä vaiheessa laita siirappi jos haluat. Nyt sitten vaan maistamaan massa valitsemillasi herkuilla! Anna olla pakkasessa vähintään 5h.



Tässä valmis massa ja valitsemani turkinpippuriliemi




Kuvat nyt sinkoilevat miten sattuun, mutta ei anneta sen häiritä ;) Puhelimella tehty postaus enkä saa keskitettyä niitä keskelle, jep peukalo keskellä kämmentä.

keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Mitä meille kuuluu? + video

Siinäpä se kysymys, mitä meille oikeen kuuluu? Raskaus etenee mallikkaasti, niin kuin pitääkin, parishteessa kuten myös ystävyyssuhteissa on kaikki hyvin. 

Vauva potkii päivittäin ja tuntuu ettei se nuku koskaan. Yölläkin saa herätä siihen kun mojovat potkut tulee. Mutta mikäs sen ihanampaa, varsinkin nämä jotka jo yltävät kylkiin asti, en muistanutkaan kuinka kipiältä ne tuntui.

Meillä on myös muutto hommat kesken, muutetaan uuteen ihanaan asuntoon ja uuden asunnon avaimet saadaan 29.5 eli ylihuomenna, käääääksis, seuraava postaus tulee uudesta asunnosta ja asuntoon liittyen. Ihanaa että saa taas hyvän syyn ostella kotiin pientä kivaa, heh tää taitaa monelle aika tuttu juttu? :D


En muistanutkaan kuinka rankkaa tää pakkaaminen on, varsinkin kun nyt on tämä masu ja taapero jaloissa. Onneksi kuitenkin on paljon apuvoimia jotka auttaa tässä ihanassa urakassa.



Nyt ollaan taas askeleen lähempänä viikkoja on nyt 24+3 ja vielä 16 viikkoa h-hetkeen. Pikku hiljaa alkaa jännittää vaan enemmän, eikä isikään malta odottaa että näkee meidän peinokaisen. Pienen nöpönenän. kymmen sormea ja varvasta, nyt jo arvuutellaan onko 'sintillä' jo hiuksia vai ei. Närästystä meinaa on ollut ja vanhan kansan mukaan se tarkoittaa, että silloin vauvalle kasvaa hiuksia kun närästää. 



Edessä olis vielä teille monta postausta, vauvan nurkkauksesta ja yhdestä diy projektista mutta niistä paljastan vasta myöhemmin, kun ollaan saatu kotia kuntoon ja kerkeää taas postailemaan.





Loppuun vielä aivan ihana video.



Ootteko te saaneet ikuistettua vauvan potkuja videolle? Nää on niin ihania ja vois kattella tunnista toiseen eikä koskaan kyllästy. 


torstai 30. huhtikuuta 2015

Pikkuista kurkkaamassa

Saimme np-ultrassa kutsun seuraavaan ultrakäyntiin, joka olisi rakenneultra. Olemme malttamattomana odottaneet kuukauden verran, että pääsisi jo kurkkaamaan pientä murusta ruudulta.

Eilen kävimme ultrassa ja kaikki oli 'sintillä' hyvin, se on niin huojentunut olo kun saa kuulla, että kaikki on niin kuin pitääkin. Murunen oli pieni ja siro, painoa oli vain 273g ja vastasi viikkoja 19, mutta mitään ei alettu muuttamaan. 
Käynti oli nopea ja suppea, ultraus kesti vaivaiset 15minuuttia ja saatiin matkaan yksi kuva. Jäi kyllä harmittamaan koko käynti, mutta pääasiahan on että me näimme pikkuisen.

Ennen rakenneultraa olen tehtyt hauskoja testejä, millä voisi saada vihiä siitä kumpikos masussa asustaa. Kokeilin sormus- soodatestiä sekä kiinalaista syntymäkalenteria ja vau.fi sivustolla jotain testiä ja jokaisesta on tullut sama vastaus. Myös äidinvaistoni ja tuntemukseni ovat osuneet oikeaan ja tunne ollut alusta asti todella vahvana.

Oletko sinä kokeillut näitä, pitikö paikkaansa?


Siellä äidille ja isille naureskeltiin :') ♥

Saatiin myös lupaus sukupuolesta, mutta aiomme pitää sen salassa. Ainoastaa isovanhemmat ja kummit saavat asian tietoonsa. Olemme jo miettineet kummeja ja osaa ollaan jo pyydetty. Vauvalle tulee neljä kummia ja päätämme ne puoliksi, kaksi minun valitsemaa ja kaksi J:n.

Paljon teillä on ollut paino ru:ssa ja onko vastannut viikkoja?

Nicky ei vielä ymmärrä että on saamassa pikkusisaruksen, aina kun nostan paitani ja näytän vatsaani, tulee hän laskemaan samantien paidan takaisin masun päälle. Heh höpsö muru. Noh ehkä viimeistään sitten kun 'sintti' uskaltautuu potkia muillekin kuin vain äidille niin saa myös isoveli ja J realistisen kuvan siitä, että masussa joku oikeasti kasvaa.

Tänään siis eletään viikkoja 20+4, sunnuntai taas vaihtuu viikot ja niitä aina odotetaankin. Aina vain 'sintti' kehittyy enemmän ja enemmän. 



Tuli myös ikuistettua kerrankin loistava masukuva, olen erittäin tyytyväinen ♥



Oletteko te ikuistaneet masukuvianne kuvaamossa vai itse ottaneet, laittakaas linkkiä blogiinne! :)



sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Poks, poks, poksuu!

Täällä vaan viikot poksuu ja tänään on rv16+0 ❤️ aika on mennyt tosi nopeaa ja rakenne ultraan on kuukausi vielä, miten sitä malttaa odottaa kun haluaisi nähdä pienen jo mahdollisimman äkkiä. Mulla aina kyynelkanavat aukiaa kun katsoo näytöltä pientä ihmettä.


 Enää 23 viikkoa se tuntuu niin vähältä, aika voisi mennä sopivalla tahdilla eteenpäin että kerkeää nauttia raskaudesta ja sen tuomista ihanista asioista ja toisaalta nopeasti että saa sen rakkaan nyytin syliin ja ihmettelemään kasvotusten. 


Latasin puhelimeeni tämän Odotukseni sovelluksen joka on mahtava!! Näkee mitä milläkin viikolla tapahtuu, luen myös liberolta.


Pieni sinttimme on ilmoitti olemassa olonsa pienillä potkuilla rv15+1. Voi että miten ihanaa se on kun saa tuntea pienet potkut ja tietää että kaikki on hyvin vaikka kuuntelen melkein joka ilta kotidolpperilla sydänäänet. 
Sitä odotellessa että J. saa tuntea potkut vatsan läpi, vielä muutama viikko odoteltavana.

On tämä raskaana olo kaikesta huolimatta aivan ihanaa, katson vaan vaaleanpunaisten lasien lävitse ja olen niin onnellinen tästä pienestä ihmeestä ja siitä että Nicky on pysynyt terveenä ja kehittynyt normaaliin tahtiin ❤️


Anteeksi kuvanlaatu, pääsi heilahtamaan :(. Ei anneta sen haitata. 

Molemmissa kuvissa rv16+0❤️


Poksuuko muilla viikot? :) 

keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

❤️ "Kuiskasimme haikaralle...

poutapilven enkeleille, josko suuri pieni ihme tulla voisi meille. Vielä aikaa arvuutella, odotella, ihmetellä. Mutta jos matkallamme on enkeleitä syyskussa neljä on meitä" ❤️ 






Meille on siis tulossa vauva, äidin ja isin pieni ihme. Ei voi muuta sanoa kun että on rakkaudesta soikeana. En malta odottaa että saa tuntea masussa pienet potkut ja nyrkkeilyt, unohtamatta muljahteluita.




Olen nyt viikolla 14+3 ja ensimmäisessä ultrassa on käyty. Kyllä se hieman äitiä pelotti, että onko masussa ketään. Siellä oli ihana pieni ihmisen alku, enkä voinut olla itkemättä. Oli se taas niin epätodellista nähdä pieni heiluva kaveri siellä sydän tykyttäen ❤️ 



Siinä meidän 'sintti' 


Oireina on ollut nyt; 

-Pahoinvointi (rv 4-7)
-Väsymys
-Itkuisuus mitä kummallisista asioista
-Kasvojen kukkiminen
-Huimaus (kenties hemoglobiinin alentuminen)


Rv 14+2 (eilen otettu)



Masu näkyy jo maatessakin ❤️






Onko täällä muita jotka odottavat toista lastaan? Laittakaa linkkiä omiin kertomuksiinne. :)

perjantai 5. joulukuuta 2014

Mufasa miitti part pikkujoulut!

Ilmoitus tuli Facebookista, "mainitsi sinut ryhmässä". Hmmm okei! Menin uteliaana tottakai katsomaan mistä on kyse.. Mutsit vs Faijat ryhmässä suunniteltiin pikkujoulu miittiä tänne Jyväskylään meille Jyväskyläläisille, mahtavaa jee jippii! TOTTAKAI OLEN MUKANA!!

En ole aiemmin edes juhlinut pikkujoulua, kuvitelkaapa nyt en koskaan. No okeiokei, mitä nyt joskus lapsena päiväkodissa, muttei sitä voi tähän laskeaaaaaaa.

Sopivasti Nicky meni hoitoon lauantaista maanantaihin. Minua kyllä jännitti ihan kamalasti ja moneen kertaan kerkesin jo sanoa, etten aio osallistua kun en tunne juuri ketään.

Ilta meni aivan liian nopeasti, se olisi voinut minun puolestani jatkua pidempään. Juotiin, syötiin suolaista, pelattiin juomapelejä ja keskusteltiin melkeimpä kaikesta maan ja taivaan väliltä.

Alkoi ilta olla sen verran pitkällä, että oli aika miettiä minne sitä lähdemme jatkamaan, no päädyimme kuppilaan? ja myöhemmin lähdimme yökerhoon.
Kotona olin vasta klo 5:30 apua, olin koko yön humputtelemassa, en oo moneen vuoteen ollut nuin myöhään :D. Kun tulin kotio siitä 1,5h herra J lähti töihin ja hänen saavuttuaan töistä minä nukuin vielä :DD.. Onks teille käyny näin? :D
Mikä parasta, oloni oli koko päivän ihan mahtava :)





Kuvat otettu puhelimella joten pahoittelen laatua.


Ilta oli aivan mahtava! Porukka on mitä parhainta, tultiin kaikki hyvin juttuun ja pystyi olla oma pöhkö itsensä. Mikä plussaa tästä saa ihania ystäviä. Joiden kanssa varmasti aiotaan miittailla monet kerra ja kaikki asutaan suht lähekkäin.